torstai 24. heinäkuuta 2014

Mansikkakakku/ Mansikkateemaviikko


Tässä minun eli Napsun eka "oma" resepti mansikkateemaviikolle. Tätä tein, kun vietimme mökki-iltaa sukulaisten kanssa kesämökillä. Tästä ei todellakaan tullut mikään kovin nätti, mutta maku korvasi sen. Tämä on oikeastaan ränttönen, kuten meillä usein puhutaan kakuista, jotka ei ole tehty kovin hienoiksi. =D Kakkupohjan ohje on Valion kirjasta nimeltä, LEIVOTAAN LÄMPIMÄISIÄ. 

Pohja:

4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta.

Väliin:

Kostutukseen: mansikkamehua
1prk vaniljavaahtoa
mansikkahilloa
mansikkaviipaleita

Kuorrutus:

3 dl vispikermaa
1tl vaniljasokeria
1tl sokeria

Koristeeksi:

tuoreita mansikoita
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Siivilöi ne vaahtoon. Sekoita varoen tasaiseksi. Voitele ja jauhoita vuoka voilla ja korppujauhoilla. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa kypsäksi n. 30-35min. Anna jäähtyä hetki ja kumoa kakkupohja leivinpaperin päälle. Anna pohjan jäähtyä ennen täyttöä.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta alinta kerrosta ja levitä sen päälle tasaisesti hilloa mielesi mukaan. Laita toinen kerros päälle ja kostuta pohjaa jälleen. Laita toiseen kerrokseen vaniljavaahtoa ja mansikkaviipaleita. Laita vielä kolmas kerros eli kansi paikalleen ja kostuta sitäkin hieman.

Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla. Levitä seos tasaisesti veitsen ja lusikan avulla kakun päälle ja reunoille.

Koristele lopuksi mansikoilla ja nauti! =)

1 kommentti:

  1. Vai että ränttönen! :D Maku korvaa ulkonäön, niin se vaan menee! Ja sitä paitsi, mun mielestä tää näyttää kivalta! Hyvin olet pikkuserkku onnistunut!

    VastaaPoista